Vastuullista lähiruokaa huippukokin valmistamana

Kuinka ihanaa olisikaan nauttia gourmet-illallinen oman mökin rauhassa, kun huippukokki Ilkka Arvola loihtii sinulle ja seurueellesi täydellisen aterian? Nyt sinulla on mahdollisuus kokea unohtumaton ruokaelämys, jossa huippuluokan ruokakokemus yhdistyy paikallisiin makuihin ja rentoon mökkitunnelmaan.
Arvola on Suomen tunnetuimpia keittiömestareita, jonka ruoka- ja juomafilosofia perustuu lähiruokaan ja vastuulliseen ruoanvalmistukseen. Hän on työskennellyt suomalaisissa huippuravintoloissa ja hakenut kansainvälistä kokemusta Lontoosta. Hän on myös esiintynyt televisiossa useissa ruokaohjelmissa.
Nyt sinulla on mahdollisuus kutsua Ilkka Arvola kokkaamaan juuri sinun seurueellesi. Hän suunnittelee ja valmistaa mittatilaustyönä teidän toiveidenne mukaisen, herkullisen ja lähiruokapainotteisen ateriakokonaisuuden. Voit valita esimerkiksi neljän ruokalajin menun, jossa käytetään paikallisten tuottajien ja lähitilojen raaka-aineita. Lisäksi ruoan valmistuksessa käytetään itse pyydettyä kalaa sekä huolellisesti metsästä valikoituja sieniä ja marjoja.
Jos haluat mieluummin itse päästä kokkaamaan, Arvola voi järjestää myös lähiruokapainotteisen kokkauskurssin porukallesi. (Tästä on kuitenkin hyvä olla tieto hyvissä ajoin.) Kokkauskursseista lisää infoa alempana sivulla.
Ilkka Arvolan Kokkauskurssit ja Kokki paikalle -palvelut järjestetään yhteistyössä paikallisen Uhkua Oy:n kanssa. Ilkan tekemää lähiruokaa on myös mahdollista tilata toimitettuna suoraan huvilalle.

Esimerkki neljän ruokalajin menusta

ALKURUOKA
Marinoitua Yöveden kalaa ja yrttisalaattia
VÄLIRUOKA
Metsäsieni-Cappuccino
PÄÄRUOKA
Paahdettua Putkisalon kartanon karitsanfileetä, maa-artisokkapyree ja ruusukaalia
JÄLKIRUOKA
Lämmin Le Negre-suklaakakku, metsämarjoja ja vaniljakreemi
Arvola on tunnettu erityisesti lähiruoan käytön edistämisestä ja vastuullisesta ruoanvalmistuksesta. Kaikki ruokalajit valmistetaan käyttäen paikallisten tuottajien raaka-aineita, kuten itse pyydettyä kalaa, itse poimittuja sieniä ja marjoja sekä lähitilojen tuotteita. Tämä tarkoittaa sitä, että ruoka on tuoretta, herkullista ja vastuullisesti tuotettua. Voitte siis nauttia aterian hyvällä omallatunnolla.

Keskity nauttimaan hyvästä seurasta, tunnelmasta ja ruoasta

Kun Arvola tulee paikan päälle kokkaamaan, voitte itse keskittyä nauttimaan toistenne seurasta ja herkullisesta ruoasta. Hän tuo mukanaan kaikki tarvittavat raaka-aineet, astiat ja keittiövälineet, joten sinun ei tarvitse huolehtia mistään muusta kuin tunnelman luomisesta ja viihtymisestä.
Tämä on loistava tilaisuus yllättää ystävät tai perhe ikimuistoisella ruokaelämyksellä. Koe ainutlaatuinen makumatka paikallisiin makuihin mäntyharjulaisen järvimaiseman keskellä. Ruoat on toki mahdollista tilata myös toimitettuna.
Hinnasto:
  • 4 ruokalajin menu Kokki paikalle -palveluna = 150 € / hlö (min. 8 henk.)
  • 4 ruokalajin menu toimitettuna mökille = 108 € / hlö (min. 8 henk.)

Kokkauskurssit esimerkiksi polttariporukan kanssa

Huhtikuussa 2023 saimme vieraaksemme Villa Viitaan 17 hengen polttariporukan, jolle järjestettiin Ilkka Arvolan Kokkauskurssi. Saimme tästä runsaasti hyvää palautetta, mutta mitä kokkauskurssi kaiken kaikkiaan piti sisällään?

Kaikki lähtee aina asiakkaan toiveista

Uhkua Oy:n Asta Aalto kertoo kokkauskurssin toteutuksesta näin:
”Näillä meidän kokkauskursseilla kaikki lähtee aina asiakkaan toiveista ja niiden toiveiden perusteella Ilkka sitten rakentaa sen menun. Seuraavaksi aloitamme muut valmistelut, joihin kuuluu mm. raaka-aineiden hankinta henkilömäärän mukaan. Tällä kertaa osallistujina oli aika iso porukka, mutta aivan kaikki 17 henkeä eivät olleet mukana kokkauksessa.”
Asta kertoo, että kun hommia jaetaan 8-12 hengelle, niin kaikki voivat vielä osallistua kokkaamiseen siten, että kaikille löydetään vielä mielekästä tekemistä. Tällä kertaa mukana kokkaamassa oli 12 henkeä.
”Kaikki olivat tosi innokkaita! Jaoimme ryhmän vastuualueittain siten, että yksi pienryhmä oli vastuussa alkuruoasta, toinen pääruoasta ja kolmas huolehti jälkkäristä. Mukana oli myös hieman ulkokokkausta ja esimerkiksi haukipihvit valmistettiin terassilla Kamado-grillissä. Lisäksi avasimme hieman tätä meidän yritysfilosofiaa ja kerroimme lähiruoka-aatteesta.”
Astan mukaan varsinainen kohokohta oli tietysti se, kun ryhmä pääsi maistelemaan omia luomuksiaan.
”Päästimme heidät tässä vaiheessa hetkeksi puuhailemaan pihalle siksi aikaa kun me järjestelimme tarjoilupuolta. Koska kyseessä oli hieman suurempi ryhmä, tuotiin paikalle myös lisäpöytä. Huolehdimme kaikkien kolme ruokalajin tarjoilusta, joten ryhmä sai keskittyä nauttimaan hyvästä ruoasta ja parhaasta seurasta.”
Asta kertoo, että tämä on vain yksi esimerkki siitä millainen kokkauskurssin sisältö voi olla. Esimerkiksi pienemmän ryhmän kanssa ruoan valmistus ulkotulella voisi olla hauskaa. Tässä saatiin hyvin tekemistä isommalle joukolle.
”Villa Viidan varustelusta vielä on sanottava, että siellä kyllä riittää tosi hyvin kulhoa, kuppia ja astiaa. Pääsääntöisesti kaikki mitä ammattilainen ruoanvalmistukseen kaipaa, löytyy mökin puolesta.”

Kokemus ja paikka oli koko polttariporukan mieleen

Best Woman, Henna-Riina Kokko kehuu vuolaasti sekä Villa Viitaa, että Ilkka Arvolan kokkauskurssia.
”Kaikki meni tosi hyvin, sekä hostin että ruokahomman puolesta. Ihan jo kommunikoinnista lähtien. Vastaukset tuli nopeasti ja joustoakin löytyi. Kun meillä oli enemmän yöpyjiä kuin alunperin oli tarkoitus, paikalle tuotiin ilmapatjaa ja sen sellaista. Kaikenkaikkiaan meitä oli 17 henkeä ja mahduttiin oikein hyvin ja passas kelitkin kohilleen. Piha-alue tosi iso ja siellä mahtui olemaan niin terassilla kuin laiturin puolellakin.”
Henna-Riina kertoo, että kokkauskurssi oli mukava ohjelmanumero. Esivalmistelut hoidettiin sillä aikaa kun polttariporukka vietti aikaa ulkona:
”Ne tuli sinne about tuntia ennen kuin meidän osuus alkoi. Kattoivat kupit ja kipot paikoilleen, eli ne oli valmiina kun me tultiin sisälle.”
Henna-Riina kehuu, että myös tilat sopivat erinomaisesti kokkauskurssin järjestämiseen.
”Oli iso keittiö ja terassi, ja vaikka oli yli 10 henkeä kokkaamassa, ei ollut yhtään olo että kukaan olisi ollut tiellä.”
Porukka jaettiin kolmeen ryhmään, jossa kaikille riitti mukavasti tekemistä ja kokki auttoi jokaisessa vaiheessa tarpeen mukaan.
”Meidät jaettiin alku-, pää- ja jälkiruokajengeihin. Tehtiin pilkkomisesta alkaen ihan kaikki itse. Joitain juttuja piti keitellä vähemmän tai kauemman aikaa ja kokki auttoi kaikkia tarpeen mukaan.”
Lopuksi koko polttariporukka sai nauttia itse tekemästään ruoasta pöytiin tarjoiltuna.
”Kun kaikki ruoat oli tehty, niin mentiin vielä hetkeksi ulos hengaamaan ja Uhkuan tyypit laittoi sillä välin kaiken valmiiksi ja tarjoili ruoat pöytään, eli meidän ei sit tarvinnut enää kuin nauttia ja istua.”
Henna-Riinalle jäi reissusta todella hyvä fiilis ja hän kertoo, että kaikki muutkin viihtyivät:
”Tämä oli ilmeisesti tosi hyvä kokemus kaikille, koska moni puhui jo siellä huvilalla, että olisipa kiva tulla kesällä muutenkin lomailemaan tänne Mäntyharjulle.”
Tule sinäkin kokemaan unohtumaton lähiruokaelämys Villa Viitaan!